i2 luomassa unelmista totta: Legendaarinen Olympiastadion muuttuu koko kansan hiihtoareenaksi

Helsinki Ski Weeks kutsuu kaikki mukaan liikkumaan ja tekee kunniaa suomalaisten rakastamalle hiihtourheilulle. Lisäksi tapahtuma kiinnittää huomiota ilmaston lämpenemiseen, jotta meillä olisi lunta ja mahdollisuus hiihtää myös tulevaisuudessa.

Nyt se on viimein totta. Helsinki Ski Weeks avautuu Kansallisena hiihtopäivänä 29.1. Neljän viikon ajan kuka tahansa voi ottaa sukset kainaloon tai vuokrata paikan päältä ja hiihtää Olympiastadionilla aivan ilmaiseksi. 

i2 on ollut alusta lähtien mukana luomassa Helsinki Ski Weeksin tapahtumakonseptia. Kaikki sai alkunsa pari vuotta sitten Vuokatille suunnitellusta promootiosta.

– Pohdimme tehokasta ideaa, joka toisi Vuokatin esiin monipuolisena ja aktiivisena lomakohteena. Päätimme tuoda lumen tullessamme pääkaupunkiseudulle ja mahdollistaa hiihtäminen Helsingin ydinkeskustassa, kertoo i2:sen toimitusjohtaja Ari Rauhala.

Kun Hiihtoliitto lähti mukaan projektiin, se alkoi kasvaa ja laajentua. Unelma maailman mittakaavassa ainutlaatuisesta tapahtumasta Suomen urheilun pyhätössä, uudistuneella Olympiastadionilla, alkoi toteutua pala palalta.

Helsinki Ski Weeks huipentuu torstaina 24.2. Stadion Sprintiin, jossa kotimaiset ja kansainväliset hiihdon supertähdet ottavat mittaa toisistaan heti Pekingin olympialaisten jälkeen.

– Kyse ei ole mistä tahansa kisasta vaan ennen kokemattomasta hiihtoviihdetapahtumasta. Stadikalla nähdään huippuhiihtäjien lisäksi kansainvälisen tason muusikoita ja taiteilijoita. Yle televisio kisan ja se nähdään suorana Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi eri kansainvälisten televisioyhtiöiden lähetysten kautta tapahtumalla arvioidaan olevan kaikkiaan yli 80 miljoonaa katsojaa.

i2 haastaa kaikki liikkumaan ja mukaan koko kansan hiihtofestivaalin helmikuussa.

– Nyt jos koskaan kannattaa suunnata ladulle ja tulla kokemaan ainutlaatuinen hiihtoelämys yksin tai yhdessä ystävien, perheen ja kollegoiden kanssa. Nähdään Stadikalla!

i2 on vastannut konseptin ideoinnista, brändin luomisesta ja visuaalisesta suunnittelusta sekä osallistunut tapahtuman tuotantoon ja sponsorihankintaan.

Tykkäsitkö?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä

Lue myös

Seuraa

© 2021 Kaikki oikeudet pidätetään | Rekisteriseloste