Pihlajalinna on Helsinki Ski Weeksin pääyhteistyökumppani

Pihlajalinna on tänä vuonna aloittanut yhteistyön Suomen Hiihtoliiton kanssa monella rintamalla. Tuorein lisä mittavaan maajoukkue- ja tapahtumayhteistyöhön on pääkumppanuus Helsinki Ski Weeksissä, josta Hiihtoliitto yhdessä kumppaniensa kanssa rakentaa uraauurtavaa, koko kansaa liikuttavaa tapahtumakokonaisuutta.

Liikkumattomuuden vuotuinen hinta Suomessa on 3mrd euroa. Helsingin Olympiastadionille viikonloppuna helmikuun ajaksi rakentuvan Helsinki Ski Weeksin taustalla on vahva tahto kansanterveyden edistämiseen ja liikunnan lisäämiseen matalalla kynnyksellä mahdollisimman monelle. Jaettu huoli ja vastuunkanto suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista nivoo yhteen Pihlajalinnan ja Hiihtoliiton tavoitteita, sillä myös Pihlajalinnan ajattelun keskiössä on ennaltaehkäisevä toiminta ja terveeseen liikuntapohjaan kannustaminen. 

Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi korostaa, että Pihlajalinnan palvelukattauksen kokonaisvaltaisuus tekee kumppanuudesta Hiihtoliitolle äärimmäisen kallisarvoisen.

– Pihlajalinnan asiantuntijapalvelut ulottuvat aina Hiihtoliiton henkilökunnan työterveydenhoidosta loukkaantuneiden urheilijoiden kirurgisiin toimenpiteisiin, joihin tarvitaan huippuosaamista. Terveydenhuollon monipuolinen erityisosaaminen nousee arvoonsa myös Helsinki Ski Weeksin aikana.

Helsinki Ski Weeksin keskuspaikkana toimii Helsingin Olympiastadion, mutta taustalla on tavoite aktivoida ihmisiä liikkumaan maanlaajuisesti. Tämä kiteytyy mm. tapahtumakokonaisuuden osana 29. tammikuuta lanseeraavaan Kansalliseen Hiihtopäivään, joka pyrkii liikuttamaan miljoonaa ihmistä ympäri Suomen saman päivän aikana. Kansallisen tason sitouttaminen on luonteva kosketuspinta Pihlajalinnalle, joka haluaa tulla tunnetuksi koko Suomen lääkärikeskuksena. Pihlajalinna jalkautuu näkyvästi mukaan Kansalliseen Hiihtopäivään sekä Tampereella että Helsingissä.

– Pihlajalinnan perustehtävä on auttaa ihmisiä elämään parempaa elämää. On helpompaa, edullisempaa ja keholle kevyempää pitää ihminen terveenä kuin parantaa jo sairastunut. Tapahtuman arvot vastaavat Pihlajalinnan visiota ihmisten aktivoimisesta ja kannustamisesta liikunnalliseen elämäntapaan. On hienoa olla mukana varmistamassa uudenlaisen koko kansalle suunnatun tapahtuman läpivientiä, Pihlajalinnan markkinointijohtaja Suvi Syrjälä sanoo.

Tapahtumakokonaisuus huipentuu 24. helmikuuta kansainväliseen Stadion Sprint -kutsukilpailuun, jossa hiihdon huiput ottavat mittaa toisistaan viihteellisessä mutta kovatasoisessa sprinttikilpailussa. Pihlajalinna vastaa kilpailun terveydenhuoltopalveluista toteuttamalla ensiavun ja koronatestauksen. Pihlajalinna varmistaa tarjoamillaan palveluilla, että loukkaantumisen tai muun hoidon tarpeen sattuessa korkeatasoiseen hoitoon pääsee helposti ja nopeasti.

20-vuotias Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö palvelee yksityishenkilöitä, yrityksiä, vakuutusyhtiöitä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Pihlajalinna tuottaa muun muassa lääkärivastaanottopalveluita, erikoissairaanhoitoa, päivystyspalveluita, monipuolisia kirurgisia palveluita, työterveyshuoltoa, hammashoitoa ja hyvinvointipalveluja. Lisäksi yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuoltomalleja.

Tykkäsitkö?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä

Lue myös

Seuraa

© 2021 Kaikki oikeudet pidätetään | Rekisteriseloste