Kumppanikynä

Tallbergille yhdessä tekeminen on vastuullisuutta ja tuottaa hyvää energiaa

Yhteen kokoontuminen talvilajin ympärillä – Helsinki Ski Weeksissä yhdistyy monta tärkeää teemaa: yhdessä tekeminen, hyvinvointi, liikunta ja talven ”säilyttäminen” myös pääkaupunkiseudulla. Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj on yksi Helsinki Ski Weeksin kumppaniyrityksistä.

Tallberg kokee tapahtuman tärkeäksi ja haluaa tukea ja olla yrityksenä mukana suomalaisen hiihtokulttuurin esilletuomisessa ja säilyttämisessä, kuvailee Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n toimitusjohtaja Timo Valtonen

-Haluamme kutsua asiakkaita ja muita sidosryhmiä mukaan tapahtumaan, jossa on ajankohtainen aihe. Tavoitteenamme on tavata pitkästä aikaa kasvotusten, yhdessä tekemisen merkeissä.

Olipa kysymyksessä työn tekeminen yhdessä asiakkaiden tai oman tiimin kanssa tai virkistäytyminen vapaa-ajalla – se tuottaa parhaimmillaan iloa ja motivaatiota ihmisille sekä hyvinvointia ympäristölle. Yhtälö tuottaa lähes poikkeuksetta myös hyvää energiaa, tiivistyy Tallbergilla pohdinta osallistumisesta Helsinki Ski Weeksiin. 

Ympäristövastuu yhdistää Tallbergia ja Helsinki Ski Weeksiä

Tallbergilla vastuullisuus tarkoittaa suunnitelmallisuutta, investointeja ja tekoja. Tämän tapahtuman yhteydessä nousee esiin yritystä ja sen asiakkaita yhdistävä, kiinteistöihin liittyvä ympäristövastuu ja kiinteistöjen hiilijalanjäljen minimointi.

– Viime vuosina olemme tehneet merkittäviä toimenpiteitä kiinteistöjemme hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Tavoitteenamme on 10 vuodessa vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 prosentilla verrattuna vuoteen 2015. Tässä työssä olemme hyvässä vauhdissa, tavoitteen saavutamme vuoteen 2025 mennessä, kertoo Timo Valtonen. 

Yhteisössä on voimaa 

Tallberg toimii vastuullisesti yhdessä asiakkaidensa kanssa: käsi kädessä kulkevilla vastuullisuudella ja kiinteistöjen toimintojen kehittymisellä on suuri merkitys asiakkaillemme. 

Tallbergin kiinteistöissä asennettiin kesän 2021 aikana 59 sähköä käyttävien autojen latauspistettä kahdeksaan kiinteistöön. Tallbergin kohteissa on nyt noin 80 latauspistettä. Vuoden 2021 aikana on myös rakennettu kiinteistöihin useita aurinkosähköjärjestelmiä sekä yksi maalämpöjärjestelmä.

– Arjessa onkin lukemattomia keinoja, joiden avulla jokainen yritys ja ihminen voi vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin, Timo Valtonen sanoo. 

Tallberg on kärkipaikalla kestävyyslajissa

Tallberg Konserni on yksi vanhimpia suomalaisia yrityksiä ja sillä on ollut pitkään iso vaikutus yrityselämässä. Eikä yli 140-vuotias perheyritys ole hellittänyt otettaan vieläkään. Nykyään Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj omistaa pääkaupunkiseudulla lähes 30 kiinteistöä. Yritys tarjoaa asiakkailleen toimitilaratkaisuja ja niihin liittyviä palveluja. 

– Vastuullisuuden toivomme näkyvän asiakkaillemme välittämisenä, tämä kumpuaa jo perheyrityksen kulttuurista. Ympäristövastuun kantaminen on yksi yhteisistä tehtävistämme, asiakkaamme haluavat toimia tiloissa, joita kehitetään aktiivisesti ja vastuullisesti, sanoo Timo Valtonen. 

Esimerkkinä Valtonen nostaa esiin Vantaalla sijaitsevan Pressi Smart Premises-nimisen kiinteistön, joka on jo lähtökohtaisesti rakennettu täyttämään LEED Gold -tason ympäristösertifikaatin laatukriteerit. 

– Teemme kuitenkin jatkuvaa kehitystyötä kaikissa kiinteistöissämme, tämä on pääkaupunkiseudun kestävän kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeää.


Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj on kiinteistösijoitusyhtiö, joka toimii pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa. Kiinteistösalkkumme koostuu toimisto-, liike-, tuotanto- ja varastokiinteistöistä, joita jalostamme niiden elinkaaren eri vaiheissa. 

Tarjoamme asiakkaillemme ensiluokkaisia ja joustavia toimitilaratkaisuja pääkaupunkiseudun kiinteistöissä. Vahvan asiantuntijuutemme avulla luomme sinulle ja liiketoiminnallesi uusia mahdollisuuksia. Palvelemme sinua henkilökohtaisesti ja välittäen.

Tykkäsitkö?

Share on facebook
Jaa Facebookissa
Share on twitter
Jaa Twitterissä
Share on linkedin
Jaa LinkedInissä

Seuraa

© 2021 Kaikki oikeudet pidätetään | Rekisteriseloste